top of page
Search
Pienami Motorsport

Mikkelin SM-osakilpailussa kauden paras sijoitus!


Kolmannella EK:lla alkanut vaihdelaatikko-ongelma paheni loppua kohden ja pudotti Tuomaksen ja Arin podiumilta kisan viimeisellä EK:lla.

Mikkelin kisa ajettiin pitkästä aikaa kesällä ja kisa oli uudistunut monin tavoin. Eikä ainakaan huonoon suuntaan - puitteet oli Saimaa Stadiumin toimiessa kilpailukeskuksena ja huoltona aivan viimeisen päälle ja uudistunut reitti oli hieno. "Eihän missään ole parempia ralliteitä kuin meillä Jämsässä, mutta oli Mikkelin tietkin kyllä tosi upeita! Alussa vedettiin liian varovasti, kun haettiin seudun teihin tuntumaa ja alla oli parin kuukauden kisatauko. Loppua kohti ajo parani ihan reippaasti ja uusittu alusta alkoi tuntua siltä, että nyt tällä vehkeelle voi vetää ylityksiin reilusti lujempaa, samoin jarrutuksiin tuli parempaa pitoa ja auton käyttäytyminen oli mutkissa tosi tasapainoista. Valitettavasti tämä ei näy pätkäajoissa, kun kolmosvaihteesta meni jo kisan alkupuolella ilmeisesti synkronointirenkaat ja loppua kohti se tärkein vaihde oli ihan kokonaan pois pelistä. Siinä annettiin 1-2 sekuntia tasoitusta joka EK kilometrillä. Kolmos EK:n jälkeen oltiin vahvasti kiinni palkintopallisijoissa, mutta kun Korhosen Nuutti ajoi samanlaisella Focuksella omien vannerikkojensa jälkeen todella hyvän loppukisan, niin meni sitten viimeisellä ohi. Loppuosan ajotuntuma oli kyllä sitä luokkaa, että vaikka se kolmostila nyt menetettiinkin, niin tässä kisassa oli tosi paljon positiivista.", summailee Tuomas.

"Vaikka siinä nyt oli sitä vaihdeongelmaa, eikä ajat tietenkään olleet kohdillaan, niin kyllä siinä kartturinpenkilläkin huomasi, miten se auto oli alustamuutosten jälkeen tosi looginen. Seuraavaksi lähdetään tällä autolla ajamaan nuottikisoja ja vaikka meillä nyt tätä nuottikokemusta jo yhden Ouninpohja-rallin verran onkin, niin pikkusen pitää treenata, että saadaan siihen luotettavuutta. Tekniikkajengi hoitaa auton nippuun ja me lähdetään Tumen kanssa harjoittelemaan nuotittamista ja keskittymään Jyväskylän Suurajoihin!", avaa Ari tulevien viikkojen ohjelmaa.

Keski-Suomessa todellakin ajetaan Jyväskylän Suurajot 10.9.2022 ja tunnuksena kisalla on vanha kunnon Rally of the Thousand Lakes-logo. Nuorempaa polvea logo ei ehkä niin puhuttele, mutta hiukan varttuneemmille jo pelkkä logon näkeminen on melkoinen annos rallihistoriaa [nettivastaavan huom: toi meidän manageri on ainakin ihan täpinöissään.] Kilpailukeskuksena toimii tietenkin Laajavuori, tarjolla on upeita historic autoja, joita täydentävät nykyaikaisemmat luokat ja reitti tulee järjestäjän mukaan olemaan perinteisiä keskisuomalaisia rallipolkuja.

6 views0 comments

Commentaires


bottom of page